Tapahtumat

Vanhan Keuruun alueella tapahtuu läpi vuoden!

Kiehtova vanha Keuruu tarjoaa runsain mitoin nähtävää ja koettavaa, on konsertteja, kursseja, kirkollisia tilaisuuksia ja opastettuja kierroksia. Useat eri tahot järjestävät tapahtumia Vanhan Keuruun alueella. Perinteisiksi tapahtumiksi ovat muodostuneet mm. Soiton Paikka-festivaali, kansallispukutuuletus ja Vanhan Keuruun syysmarkkinat.

Vanhan Keuruun syysmarkkinat

Syyskuun lopulla kivinavetta Kamanan ja vanhan pappilan pihapiirit ja aitat täyttyvät myyjistä sekä ruokakojuista syysmarkkinoiden aikaan. Valikoimissa on tietenkin paikallisia tuotteita, syksyn satoa, monenlaisia herkkuja sekä paljon käsityötuotteita!

Tapahtumalla on pitkät perinteet, ja siitä onkin muodostunut yksi syksyn odotetuimmista markkinatapahtumista.

Saapuminen

Syysmarkkinat järjestetään kivinavetta Kamanan ja vanhan pappilan pihapiirissä osoitteessa: Kangasmannilantie 2-4, 42700 Keuruu. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Saavuthan markkina-alueelle jalan, sillä pysäköintipaikkoja on rajallisesti.

Auton saa parkkiin Keuruun keskustaan, kuten esimerkiksi Keuruun rautatieasemalle (Jyväskyläntie 1), vanhan kirkon parkkipaikalle (Vanhankirkontie 2), Keuruun torille (Keuruuntie 5), Ahtolan satamaan (Kangasmannilantie 18) tai Keuruun kirjaston lähettyville (Pitäjäntuvantie 5 tai Loilontie 6). Rautatieaseman ja markkina-alueen välissä sijaitsevasta Veteraanipuistosta löytyy myös runsaasti paikoitustilaa, jossa on liikenteenohjaus. Lisäksi tapahtuma-alueella on muutamia invapaikkoja. Kaikki edellä mainitut p-paikat sijaitsevat kävellen alle kilometrin päässä markkina-alueesta.

Muut tapahtumat

Alueen tapahtumatiedot löydät parhaiten kunkin toimijan omilta nettisivuilta tai Facebook-sivuiltamme!

Lue lisää kaikista Keuruun tapahtumista Keskisuomi Events-kalenterista