Historiaa – Vanha Keuruu

Vanhan Keuruun alue

Vanha Keuruu on kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokas alue Keuruun keskustan ytimessä. Alue on valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö, joka kertoo rakennuksiensa kautta keuruulaisten elämästä kolmen vuosisadan ajalta.

Keuruun kirkonkylä ja kaupunki ovat rakentuneet Keuruun vanhan kirkon ympärille. Antti Hakolan rakentama, vuonna 1758 käyttöön otettu Keuruun vanha kirkko on suomalaisen puuarkkitehtuurin helmiä. Keuruun uusi kirkko edustaa uusgotiikkaa. Se valmistui vuonna 1892 arkkitehtina Theodor Granstedt. Uuden kirkon vieressä on Keuruun kotiseutumuseo. Punnosen talo Vanhan kirkon vieressä edustaa keuruulaista virkamieskotia 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä.

Keuruulaiseen pappilaperinteeseen voi tutustua Keuruun vanhassa pappilassa. Matkailukeskus Kamanan jykevä kivirakennus on alun perin vuonna 1903 rakennettu kirkkoherran pappilan navetta. Keuruun pappilamiljöö on upeasti säilynyt kokonaisuus.

Jyväskylän radan valmistuttua Keuruun kirkonkylään saatiin rautatie ja rautatieasema vuonna 1897. Aiemmin rata oli tullut vain Haapamäelle asti. Puuleikkauksin koristeltu arkkitehti Bruno Granholmin suunnittelema Keuruun asema on usein mainittu Suomen kauneimmaksi. Asemasta länteen on koristeellisia entisiä rautatien virkamiesten asuintaloja.

Keuruun keskusta on muuttunut Keuruun kehityksen myötä. Kasvun aikana, 1960-luvulla, puutalojen tilalle rakennettiin kerrostaloja. Myös valtatie 23 rakentaminen 1960-luvulla muutti kirkonkylän ilmettä. Merkittävänä Vanhan Keuruun maisemassa säilyi vanhaan maantiehen kuulunut yhä käytössä oleva Lapinsalmen silta.

Keuruun Vanha Pappila ja Kamana

Kangasmannilan tilasta tuli Keuruun kirkkoherran virkatila vuonna 1675. Ensimmäinen pappila valmistui Keurusselän rantaan 1600-luvun lopussa. Pappilat olivat pitäjässä kulttuurielämän keskuksia ja tärkeitä kokoontumistiloja. Keuruun pappiloissa kävi 1800-luvun lopulla runsaasti kesävieraita tutustumassa puhtaaseen suomen kieleen. Maalausmatkoillaan pappilassa majoittuivat muun muassa Akseli Gallen-Kallela ja Louis Sparre.

Keuruun kirkkoherran pappila ja lähes kaikki pappilan piharakennukset paloivat vuonna 1809. Uutta pappilaa alettiin rakentaa turkulaisen rakennusmestari Johan Sundstenin piirrosten mukaan. Turun empireä edustava pappila valmistui lopulta vuonna 1813. Sitä laajennettiin 1870-luvulla ja 1890-luvun lopussa siihen tehtiin järvenpuoleinen kuisti. Arkistosiipi valmistui pappilaan 1920-luvulla. Pappila palveli kahdentoista Keuruun kirkkoherran asuntona.

Kirkkoherran virkatila oli merkittävä maatila, jossa oli useita torppia, suuret viljelmät ja karjaa. Kirkkoherran pappilalle rakennettiin sen arvon mukainen kivinavetta vuonna 1903. Pappilaelämän luonne muuttui 1920-luvulla, kun papisto siirtyi rahapalkkaan. Aluksi tilaa vuokraviljeltiin. Sen jälkeen navetta toimi useassa käytössä, muun muassa Mäkelän liikenteen linja-autojen tallina ja korjaustilana. Se rapistui kunnes seurakunta kunnosti sen ympäristöineen. Vuonna 2000 pappilan navetassa avattiin Matkailukeskus Kamana.

Uusi pappila rakennettiin vuonna 1966. Vanha pappila jäi pois käytöstä vanhanaikaisena ja tarpeettomana. Se haluttiin purkaa, mutta rakennuksen arvo ymmärrettiin ajoissa. Pappila suojeltiin rakennuslailla vuonna 1972. Rakennus kunnostettiin museoviraston ohjauksessa ja siellä toimi päiväkoti vuosina 1976 – 2004. Pappila avattiin yleisölle ennallistavan peruskorjauksen jälkeen lokakuussa 2005. Keuruun seurakunta sai joulukuussa 2005 Keski-Suomen kulttuuriympäristö-palkinnon Keuruun vanhan pappilan ja matkailukeskus Kamanan kunnostuksesta.

Kirkot keskellä kylää

Keuruun seurakunnan perustamisvuotena pidetään vuotta 1628. Ensimmäinen kirkko rakennettiin Lapinsalmen länsirannalle, Lapinkankaalle. Se oli pieni puinen rukoushuone, jota nimitettiin Pyhän Mikaelin kappeliksi. Kappelin alle haudattiin Keuruun ensimmäinen kirkkoherra Akseli Thedorikinpoika, joka hukkui Tarhiaan vuonna 1646.

Toinen kirkko, pienehkö puukirkko, valmistui vuoden 1656 vaiheilla. Se valmistui noin 60 metriä nykyisestä vanhasta kirkosta kaakkoon. Se oli jyrkkäkattoinen ja suorakaiteen muotoinen. Kirkkoon tehtiin kellotapuli. Se purettiin huonokuntoisena kolmannen kirkon valmistuttua vuonna 1799.

Nykyisen Vanhan kirkon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1756. Rakennusmestarina ja suunnittelijana toimi vuosina 1756 – 1759 eteläpohjalainen Antti Hakola. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1758. Se nimettiin Adolf Fredrikin kirkoksi valmistumisajan hallitsijan mukaan. Menneiden sukupolvien uskosta kertovat kirkon maalauskoristelut maalasi Johan Tilén 1780-luvulla. Kirkko on säilynyt melko hyvin alkuperäisessä asussaan. Muutoksia tehtiin vuosina 1819 ja 1832. Ensin kirkko laudoitettiin, myöhemmin ikkunoita suurennettiin ja rakennettiin uusi sakasti kirkon itäpäätyyn.

Theodor Granstedin suunnittelema Keuruun uusi kirkko valmistui Kippavuorelle vuonna 1892. Se edustaa rakennusajalle tyypillistä uusgotiikkaa. Kirkon rakennusmestarina toimi Odert Laine. Kirkon alttaritaulut maalasi Eero Järnefelt.

Vanhaa kirkkoa ympäröi kirkkotarha kiviaitoineen. Jäljellä on kaksi kirkkotarhaan johtavaa porttihuonetta, eteläinen naisille ja läntinen miehille. Kirkkotarhaan on haudattu muun muassa useita Keuruun kirkkoherroja, taiteilija Lauri Santtu ja runoilija Einari Vuorela. Kirkkotarhan laidalla on esillä 15-hankainen 21 metriä pitkä kirkkovene Iso Valkonen, joka oli yksi Keurusselän viimeisistä kirkkoveneistä ja niistä nopein. Se valmistui vuonna 1879.

Keuruun kotiseutumuseo

Vuonna 1943 toimintansa aloittanut kotiseutuyhdistys Keurusselän Seura ry. perusti kotiseutumuseon vuonna 1957. Aloitteentekijänä toimi seuran varaesimies, Keuruun kirkkoherra Lauri Kalliala.

Museoalue sijoitettiin Kippavuorelle, uuden kirkon taakse, jonne pystytettiin vuosina 1957-1973 kymmenen eri puolilta Keuruuta ostoin ja lahoituksin hankittua rakennusta. Päärakennuksena on Kukkamon tilan vanha asuinrakennus, minkä lisäksi pihapiirin kuuluvat Aholan talon kirkkoaitta, Einari Vuorelan lahjoittama aitta, Sivulan talon vilja- aitta, Sarakankaan riihi, Rajan kokkitalli, Kuuselan aitta (kärryliiteri), Iso-Huttulan paja, Ruusilan savusauna ja Ollilan tuulimylly. Rakennukset ovat pääosin 1800-luvulta.

Museon perusnäyttely kertoo 1800-luvun talonpoikaisesta elämänmenosta Keuruulla. Kesäisin tiloissa järjestetään vaihtuvia erikoisnäyttelyjä eri aiheista.

Keurusselän Seura omistaa museorakennusten lisäksi pitäjän lainamakasiinin Keuruun keskustassa, Jylkynkiven ja Ison Vihan aikaisten sissipäälliköiden, Herpmannin poikain, muistoksi pystytetyn kappelin Ampialan kylässä sekä Ristaniemen myllyn Haapamäellä. Seuralla on myös oma kotiseutuarkistonsa, joka koostuu useista valokuva- ja asiakirjakokoelmista.

Vuonna 2004 kotiseutumuseon tiloihin perustettiin kivi- ja kasvimuseo, primus motorinaan Keurusselän Seuran johtokunnan jäsen Jukka Nikula. Innoituksensa hanke sai Keuruulta edellisvuonna löytyneestä, vähintään satoja miljoonia vuosia vanhasta meteoriittikraatterista. Kivi- ja kasvimuseon ensimmäinen perusnäyttely esittelee kraatterin ohella Keurusseudun geologiaa.

Lapinsalmen silta

Keuruun keskusta on rakentunut neljälle saarelle. Lapinsalmen silta ylittää Tarhian ja Keurusselän välisen salmen. Pitkä silta tehtiin puusta ja se oli kallis rakentaa. Sen käyttöikä oli lyhyt, sillä tervakäsitelty silta kesti käyttöä vain noin kaksikymmentä vuotta. Sillan käyttö oli suurta, sillä sen yli kulki merkittävä valtatie Jyväskylästä Vaasan. Vasta valtatie 23 ja uuden sillan rakentaminen 1960-luvulla hiljensivät tien.

Vesi-Keuruulta tulleet kirkkovenekunnat pitivät kirkkoveneiden satamana rantaa Lapinsalmen sillan molemmin puolin. Sillan vieressä pappilan rannassa sijaitsi vielä 1890-luvulla kirkkoaittoja. Pitkien matkojen takaa tulleet kirkkomatkalaiset yöpyivät aitoissa, vaihtoivat niissä päälleen kirkkovaatteet tai söivät eväitä. Keuruun kirkkoaitat rapistuivat sen jälkeen, kun Keurusselällä alkoi höyrylaivaliikenne vuonna 1885. Vähitellen aitat siirrettiin pois tarpeettomina ja osa niistä purettiin rautatien tieltä. Ainoana tallella on Aholan kirkkoaitta, joka on Keuruun kotiseutumuseon pihapiirissä.

Lapinsalmen silta oli liikenteen solmukohta myös laivalaituriensa vuoksi. Pappilan puoleisessa päässä olivat 1880-luvulta lähtien höyrylaivojen laiturit, puuvarasto jamakasiini tavarankuljetusta varten. Rautatie tuli Keuruun kirkonkylään vuonna 1897. Se kulki Lapinsalmen yli maantiesillan vierestä pappilan maita halkoen.

Lapinsalmen sillan itäpuolella Lapinmäen asuinalueella on 1900-luvun alussa rakennettu Niemisen kauppa, jota kutsuttiin siltamarketiksi. Alueelle tuli myös muuta yritystoimintaa, kun Toivo Mäkinen perusti 1920-luvun alussa sukkatehtaan, joka alkoi toimia Keuruun ensimmäisen kunnansairaalan tiloissa.

Punnosen talo

Kaupungin keskustassa Keuruun vanhan kirkon ja Lapinsalmen välissä sijaitseva Punnosen talo on rakennettu 1900-luvun alussa. Se säilyi purkamatta maantien laajennuksessa 1960-luvulla ja kuuluu tärkeänä osana Keuruun keskustan vanhaan rakennuskantaan.

Aluksi talossa asui asemamies Lilja, jonka mukaan talon alkuperäinen nimi on Liljala. Pieni mökki käsitti nykyisen keittiön ja mahdollisesti myös ruokailuhuoneen. Maanmittausinsinööri Matti Näkki osti talon ilmeisesti vuonna 1915 ja laajensi talon nykyiseen muotoonsa. Näkki oli aiemmin rakennuttanut Keuruulle useita taloja. Liljalaan muutti 1940 -luvun alussa maanmittausinsinööri Emerik Punnonen vaimoineen. Punnosilla oli vuokralaisia ja heidän aikanaan talossa sijaitsi myös hammaslääkärin vastaanotto. Taloa alettiin kutsua asukkaidensa mukaan Punnosen taloksi.

Sekä Näkeillä että Punnosilla oli sama taloudenhoitaja Anni Määttä, joka oli talon pitkäaikaisin asukas. Hän muutti taloon 1920-luvun alussa ja asui siinä aina vuoteen 1981, jolloin hän joutui vanhainkotiin. Näkit olivat jättäneet Anni Määtälle elinikäisen asumisoikeuden taloon. Punnosilta hän peri talon vuonna 1960.

Anni Määtän muutettua vanhainkotiin Keuruun kaupunki osti talon irtaimistoineen. Erinomaisesti säilynyt irtaimisto tuo esille 1920 -ja -30 -lukujen virkamieskodin elämäntapaa. Keuruun Taiteilijaseura aloitti näyttelytoiminnan talossa vuonna 1989. Toisessa päässä taloa asui vuokralainen. Kesällä 2005 taiteilijaseura kunnosti myös vuokralaisen asunnon näyttelykäyttöön.

Siipirataslaiva m/s Elias Lönnrot

Keuruulla merkittävimmät kulkureitit olivat pitkään vesireittejä. Kirkkoveneillä tultiin kirkkoon Mäntästä saakka. Keurusselän ensimmäinen höyrylaiva Keuru kuljetti vuodesta 1885 tavaraa, puuta ja matkustajia Kolhosta Mäntän kautta Keuruulle. Kirkkomatkalaisia kuljetettiin sunnuntaisin. Keuru-laivan liikennöinti loppui laivan huonokuntoisuuden vuoksi vuonna 1901.

Mäntän patruuna G.A.Serlachius osti siipirataslaiva Elias Lönnrotin Keuruulle vuonna 1890. Laivan oli rakennuttanut Adolf Törngren ja se liikennöi vuodesta 1865 ensin Pyhäjärvellä ja sitten Näsijärvellä. Laivan nimi johtui siitä, että Elias Lönnrot oli toiminut Törngrenin omistamassa Laukon kartanossa kotiopettajana. 80 hevosvoiman höyrykone liikutti 31 metriä pitkää laivaa 20 kilometrin tuntivauhdilla.

S/s Elias Lönnrotin tarkoituksena oli kuljettaa Keurusselällä rahtia ja puutavaraa, mutta sunnuntaisin se kuljetti myös kirkkoväkeä pappilan rantaan. Rautatien tultua Keuruun kirkonkylään vuonna 1897 matkustajat ja tavaraliikenne siirtyivät vähitellen kiskoille. Liikenne Mäntästä Keuruulle tehtiin vielä siipirataslaivalla.

S/s Elias Lönnrot sai kilpailijan vuonna 1912, kun Kolhon Höyrysaha osti Tähti-nimisen höyrylaivan. Se liikennöi Kolhosta Keuruulle kahdesti viikossa. Vilppulan ja Mäntän seurakuntien itsenäistyminen ja siitä johtunut kirkkoliikenteen väheneminen sekä Keuruu-Kolho maantien valmistuminen olivat lopullisia iskuja Keurusselän laivaliikenteelle. S/s Elias Lönnrot romutettiin Mäntässä vuonna 1926. Jäljelle jäi vain ruori, joka kuuluu Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmiin.

Keuruulla heräsi 1980-luvun alussa ajatus m/s Elias Lönnrotin palauttamisesta Keurusselälle. Laivan dieselmoottorilla varustettu kopio valmistui Valmetin Laivateollisuus Oy:n telakalla Turussa. Laiva tuotiin maanteitse Keuruulle ja se alkoi liikennöidä kesäkuussa 1986. Tänään m/s Elias Lönnrot on tärkeä osa Keuruun matkailuelämää.

Veteraanipuisto

Toisen maailmansodan aikana Keurusseudun miehet taistelivat pääasiassa Kevyt osasto 10/7 ja Jalkaväkirykmentti 30/21 joukoissa sekä jatkosodassa Jalkaväkirykmentti 48:ssa ja useissa muissa joukko-osastoissa.

Keuruulla perustettujen joukko-osastojen JR 30/21 ja Kevyt osasto 10/7 muistolaatta paljastettiin kansallisena veteraanipäivänä huhtikuussa 2003. Se kiinnitettiin rautatieaseman ja pappilan välisellä alueella olevan pappilan jyväaitan seinään. Alue on nimetty Veteraanipuistoksi. Näin haluttiin kunnioittaa Keurusseudun sotaveteraaneja.

Jalkaväkirykmentti 30

Syksyllä 1939 muodostettiin Keuruun sotilaspiirin alueelta evl. Armas Kempin komentama jalkaväkirykmentti 30. Rykmentin tunnus oli 1.1.1940 lähtien JR 21.
Keuruun asemalta kuormattiin 12 päivänä lokakuuta 1939 viiteen junaan yhteensä 2955 miestä ja 489 hevosta ajokaluineen. JR 30 kuljetettiin Karjalan kannakselle, Taipaleen lohkolle, missä se taisteli kunniakkaasti koko talvisodan 105 päivää.

Taistelupaikkoina muun muassa Taipaleenjoki, Terenttilä, Koukunniemi, Kirvesmäki.

Rykmentti kärsi raskaat tappiot: Kaatuneina ja kadonneina n. 550 sekä haavoittuneina yli 1200 miestä. Yhteensä se oli noin 60 % alkuperäisestä vahvuudesta. Rykmentin mustin päivä oli 7.12.1939, jolloin kaatui 46 taistelijaa. Runoilija luutnantti Yrjö Jylhän Soinin komppania menetti tuolloin kaatuneina Koukunniemessä 24 miestä ja saman verran haavoittuneina.

Mutta rintama kesti.

”Mitä vannottiin se pidetty on,
yli päämme kun löi tulilaine”
Yrjö Jylhä

Keuruun Sotainvalidit ry
Keuruun Sotaveteraanit ry
Keurusseudun Rintamamiesveteraanit
Keski-Suomen pioneerikilta ry